Otava kantaa vastuunsa ympäristöstä
Haluamme jättää maailman seuraaville sukupolville hyvässä kunnossa.
Ympäristöasioiden hyvä hoitaminen omissa toimipisteissämme ja arkipäivän työssä on keskeistä ympäristövastuussamme.
Työskentelemme ympäristöhaittojen pienentämiseksi esimerkiksi kiinnittämällä huomiota paperin kulutukseen ja hankintaan, tuotteidemme energiatehokkuuteen sekä kierrätykseen ja toimintamme sertifiointiin.
Välittäminen ympäristöstä näkyy myös konkreettisesti tuottamissamme sisällöissä.
Viime vuosina on käyty valtavasti julkista keskustelua ilmastonmuutoksen syistä, seurauksista ja torjumiseen tarvittavista toimenpiteistä.
Oikealle tiedolle on tarvetta, ja Otava haluaa olla osa ilmastonmuutoksen ratkaisua.
Vuoden 2019 aikana jokaisessa Tekniikan Maailman numerossa julkaistiin vähintään 4–8 sivun perusteellinen artikkeli käytännön ratkaisuista, joilla ilmastonmuutosta torjutaan.
Toimintamme jatkuvuus tarkoittaa työpaikkojen pysyvyyttä ja vastuullisia investointeja. Tavoittelemme kannattavuutta pitkällä aikavälillä, emme hae pikavoittoja.
Noudatamme Corporate Governancea sekä Perheyritysten liiton suositusta hyvästä hallintotavasta perheyrityksissä.
Maksamme veromme Suomeen. Osallistumme vakaan yhteiskunnan edistämiseen tukemalla työn tekemistä Suomessa.
Teemme vastuullisia yrityskauppoja.
Otava kantaa vastuunsa yhteiskunnallisesti
Olemme rohkea ja aktiivinen yhteiskunnallinen toimija.
Tuemme oppimista ja sivistystä.
Mahdollistamme sananvapauden ja mediakentän monimuotoisuuden edistämällä suomalaista ja suomenkielistä kustannustoimintaa sekä vaalimalla suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä.
Yhteiskuntavastuu on ollut yksi Otavan perusarvoista yhtiön perustamisesta lähtien.
”Yhtiön menestyminen on mitä likeisemmässä yhteydessä kansamme menestymisen kanssa kokonaisuudessaan”, muotoili yhtiön perustaja Alvar Renqvist jo vuonna 1915.
Tällä vakaalla arvopohjalla Otava jatkaa jälleen uudelle vuosikymmenelle.