Sivistys, koulutus ja sananvapaus kuuluvat tasa-arvoisesti kaikille. Tämä on ajatus, jota tuskin kukaan Suomessa kyseenalaistaa. Nämä kolme ovat olleet maamme menestyksen peruspilareita yli sata vuotta. Kaikissa on nähtävissä murenemisen merkkejä, vaikkakin vain pieniä halkeamia. Otavan tehtävä on puolustaa näitä kaikkia.
Otava on vuoden 2019 päättyessä taloudellisesti siinä asemassa, että se voi itse päättää suunnastaan ja mahdollisista investointikohteistaan, vaikka toimintaympäristö ei sitä varsinaisesti suosikaan. Toimintaympäristö muuttuu kovaa vauhtia, kuten maailma ja yhteiskuntakin. Digitaalisuus lyö läpi aiempaa vahvemmin kaikilla aloilla, joilla Otava toimii. Kaikkia Otavassa työskenteleviä odottavat tähän liittyen uudet mahdollisuudet ja haasteet.
Laadukkaat sisällöt ovat Otavan valtti, olipa kyse kustannusohjelmista, oppimateriaaleista tai mediasisällöistä.
Yksi osoitus tästä on, että kaunokirjallisuuden Finlandian voitti Otavan kustantama Pajtim Statovcin Bolla ja tietokirjallisuuden Finlandian Liken kustantama Metsä meidän jälkeemme (tekijöinä Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä).
Myös historiallinen kirjallisuuden tupla-Nobel tuli Otavan kirjailijoille, kun Olga Tokarczuk sai vuonna 2018 jakamatta jääneen palkinnon ja Peter Handke vuoden 2019 palkinnon. Lisäksi aikakausmediamme saivat useita palkintoja vuonna 2019.
Suomi tunnetaan maana, jossa jokaisella on mahdollisuus oppia, kouluttautua ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Nyt tämä tasa-arvo on rapautumassa esimerkiksi koulujen ja kuntien erilaisten taloudellisten mahdollisuuksien myötä. Rakentamalla uusia oppimisen sisältöjä ja palveluita Otava haluaa jatkossakin olla tuomassa oppimisen mahdollisuudet kaikkien ulottuville.
Suomen Pisa-maine on edelleen laadun tae ja avaa suomalaisille ovia koulutusviennin saralla. Otavalla on runsaasti potentiaalia kansainvälistymiseen oppimateriaaleissa.
Jo nyt oppimateriaalisisältöjä myydään ulkomaille ja lukuisia uusia hankkeita on vireillä.
On vaikea kuvitella sivistystä ilman kirjoja ja kirjoja ilman kirjakauppaa. Haluamme taata kirjojen saatavuuden koko maassa. Otavalla on hallussa molemmat myyntikanavat, sekä kirjojen verkko- että kivijalkakauppa.
286.2
Otava-konsernin liikevaihto vuonna 2019
Otava on laadukkaan ja luotettavan journalistisen sisällön tuottaja. Lehtiemme kohdalla on pysäytetty laskeva trendi tilauksissa ja irtonumeromyynnissä. Sisältöjen hyvä laatu on tässä tärkein tekijä.
Otavan markkinapaikkaliiketoiminnalla on paljon kehittymismahdollisuuksia. Markkinapaikoissa on panostettu teknologian ja alustan kehittämiseen. Tulevaisuuden alustalla kohtaaminen tapahtuu asiakkaan valitsemalla keinolla, oli kyseessä sitten kuluttaja-asiakas tai yritys.
Olemme globaalissa maailmassa ja kilpailuympäristössä toimiva kotimainen yhtiö, jonka pääkilpailijat ovat kansainvälisiä yrityksiä. Ne toimivat globaalein säännöin eivätkä maksa verojaan Suomeen.
Otava on sijoittanut Alma Mediaan, yritykseen, jonka toimiala on sille hyvin tuttu. Sijoitus on ollut erittäin kannattava.
130-vuotisjuhliaan vuonna 2020 juhliva Otava siirtyy uudelle vuosikymmenelle juurensa muistaen mutta samalla uudistuen.
Elämme aikoja, jotka edellyttävät rohkeutta kyseenalaistaa vanhoja toimintamalleja ja valmiutta omaksua aivan uusia ideoita. Haluan kiittää kaikkia otavalaisia siitä, että olette rohkeasti ottaneet vastaan uusia haasteita. Ilman teidän panostanne emme olisi voineet menestyä näin hyvin alati muuttuvassa toimintaympäristössä.
Henrik Ehrnrooth
Hallituksen puheenjohtaja
Otavan taloudellinen menestys oli vuonna 2019 erittäin hyvä markkinatilanne huomioon ottaen.
Olemme markkinajohtaja kaikilla keskeisillä toimialoillamme ja onnistuimme vahvistamaan asemaamme. Samaan aikaan toimme uusia tuotteita ja palveluja markkinoille.
Markkinamuutokset haastavat Otavaa ja korostavat uudistumistarvetta. Jatkossa uudenlaisen kasvun luominen on entistä tärkeämpää.
On katsottava avoimin mielin tulevaisuuteen, vaikka muutosten vauhti saattaa tuntua kovalta. Data ja sen analysoiminen ovat jatkossa kaikkien liiketoimintojemme keskiössä. Tulemme panostamaan henkilöstön osaamiseen. Jatkuvasti osaamistaan päivittävä henkilöstö on kilpailuvalttimme.
Muutokset työkulttuurissa koskevat koko Otavaa. Tiimityöskentely ja yhdessä tekeminen eri työryhmien välillä ovat jatkossa yhä tärkeämpiä. Uudet ja remontoidut toimitilat niin Uudenmaankadulla kuin Pasilan Triplassa myös mahdollistavat yhdessä tekemisen fyysisesti paremmin kuin aiemmin.
Sähköiset kirjat ovat tehneet läpimurron. Varsinkin ladattavien äänikirjojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, samalla kun painetun kirjan laskevat myyntiluvut ovat haastaneet kustantajia jo usean vuoden ajan.
Otava aikoo nostaa markkinaosuuttaan sähköisessä kustantamisessa, ja oma äänikirjoihin keskittyvä liiketoimintatiimi julkaisee vuonna 2020 jo noin tuhat sähkö- tai äänikirjaa.

Kuuntele podcast: Otava Oy:n toimitusjohtaja Alexander Lindholm käy läpi tähtihetkiä ja antaa suuntaviivoja uudelle vuosikymmenelle.
Mediamaailma jatkaa murrostaan. Toimintaympäristön muutosvauhti vain kiihtyy. Siitä huolimatta olemme onnistuneet kasvattamaan lehtiemme irtonumeromyyntiä sekä tilausten uusmyyntiä vastoin alan yleistä kehitystä. Lisäksi monivuotinen yhteisprojekti tilausjärjestelmän uudistamiseksi on saatu onnistuneesti päätökseen. Tulostavoitteet vuodelle 2019 täyttyivät. Vaikka aikakauslehtimainonnan markkinat ovat edelleen haasteelliset, Otava on pärjännyt vuonna 2019 paremmin kuin kilpailijansa.
Otava Markkinapaikat Oy:n yhtiöt Ampparit Oy ja SL-Mediat Oy fuusioituivat NettiX Oy:öön. Fuusioituvat yhtiöt jatkavat NettiXin liiketoiminta-alueina, kun markkinapaikat saavat rinnalleen uutispalvelut ja ammattimediat. Otava Markkinapaikat Oy jatkaa hallinnollisena yhtiönä. Uusilla markkinointinimillä haetaan entistä vahvempaa asemoitumista markkinapaikka-alan toimijaksi.
31.4
Operatiivinen liikevoitto
Otavan kirjakerholiiketoiminta on siirtynyt Suomalaiseen Kirjakauppaan. Yhteisen tekemisen tiivistymisen myötä kirjakerho on tullut fyysisestikin, saati verkossa, yhä useamman ulottuville.
Kiitoksena hyvästä tuloksesta henkilökunnalle maksetaan kannustepalkkiota 1,8 miljoonaa euroa sosiaalikuluineen.
Otava jatkaa rohkeasti eteenpäin.
Alexander Lindholm
Otava Oy:n toimitusjohtaja